ProZ.com translation contests »
Fourth ProZ.com Translation Contest: "Raising children" » English to Finnish » Entry #2408

Source text in English

Translation #2408

When my wife told me she was pregnant, I got that stomach-churning sensation that hits you on a plunging roller coaster. I was excited, yes, but... oh my God. Parenting was for, well, parents.

So here I stand, bug-eyed and sweating buckets like some poorly-drawn cartoon character, the question marks floating in the air around my head while I try to prepare myself for the complete care and responsibility of another living being besides my cat. I'm responsible for making sure this little human doesn't grow up and turn into a complete monster. If the child turns out a social moron-- my fault. If the babe can't find Luxembourg on the map, blame me for not providing a better education. They'll need therapy, and of course that will be on my head too. So many opportunities for wrong turns!

I remember the day my father sat me down and awkwardly told me about the birds and the bees; it was perhaps the most excruciating and embarrassing half hour of both our lives. I can't do that to another human being.

Maybe I'm getting a little ahead of myself here. I can do this, I say; I'll be a great father. My child will be reared a well-rounded, educated, upstanding citizen of the world, and he or she won't hate me.

And then I imagine the baby, still safe within the confines of my wife's belly, suddenly opening an alarmed eye as the thought enters his or her mind: "What if my dad just can't hack it?
Kun vaimo kertoi olevansa raskaana, mahassa alkoi kiertää kuin olisin ollut alas syöksyvässä vuoristoradan vaunussa. Olihan se jännittävää, mutta... hyvä luoja. Vanhemmuus oli, no, vanhempia varten.

Tässä siis seison, silmät sentin päässä ulkona ja hiki lentäen kuin jollain kehnosti piirretyllä piirroselokuvan hahmolla. Pään päällä pyörii kysymysmerkkejä kun koetan valmistautua hoivaamaan ja ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta, joka ei ole kissani. On minun vastuullani, ettei tämä ihmisen taimi muutu täydelliseksi hirviöksi kasvaessaan isoksi. Jos lapsi osoittautuu sosiaalisesti toivottomaksi - minun vikani. Jos lapsonen ei löydä Luxemburgia kartalta, minun vikani, olisi pitänyt antaa parempaa koulutusta. Sitten ne tarvitsevat terapiaa, ja se on tietysti minun syytäni. Niin paljon tilaisuuksia tehdä huonoja valintoja!

Muistan sen päivän, kun isä pyysi minua istumaan alas ja kertoi vähän hämillään kukista ja mehiläisistä: se oli kenties kaikkein tuskallisin ja noloin päivä meidän molempien elämässä. En voi tehdä sitä toiselle ihmisolennolle.

Kenties olen vähän hätäinen. Kyllä minä tähän pysty, sanon itselleni: minusta tulee hieno isä. Lapseni kasvatetaan yleissivistyneeksi, koulutetuksi, kelpo maailmankansalaiseksi, eikä hän vihaa minua.

Ja sitten minä kuvittelen että vauva, edelleen vaimoni masun turvissa, avaa äkkiä kauhistuneena silmänsä kun ajatus iskee hänen päähänsä: "Entä jos iskä ei pystykään siihen?"