ProZ.com translation contests »
Fourth ProZ.com Translation Contest: "Raising children" » English to Finnish » Entry #1849

Source text in English

Translation #1849

When my wife told me she was pregnant, I got that stomach-churning sensation that hits you on a plunging roller coaster. I was excited, yes, but... oh my God. Parenting was for, well, parents.

So here I stand, bug-eyed and sweating buckets like some poorly-drawn cartoon character, the question marks floating in the air around my head while I try to prepare myself for the complete care and responsibility of another living being besides my cat. I'm responsible for making sure this little human doesn't grow up and turn into a complete monster. If the child turns out a social moron-- my fault. If the babe can't find Luxembourg on the map, blame me for not providing a better education. They'll need therapy, and of course that will be on my head too. So many opportunities for wrong turns!

I remember the day my father sat me down and awkwardly told me about the birds and the bees; it was perhaps the most excruciating and embarrassing half hour of both our lives. I can't do that to another human being.

Maybe I'm getting a little ahead of myself here. I can do this, I say; I'll be a great father. My child will be reared a well-rounded, educated, upstanding citizen of the world, and he or she won't hate me.

And then I imagine the baby, still safe within the confines of my wife's belly, suddenly opening an alarmed eye as the thought enters his or her mind: "What if my dad just can't hack it?

Kun vaimoni kertoi minulle olevansa raskaana, vatsaani kouraisi samalla tavalla kuin vuoristoradassa vaunun lähtiessä alamäkeen. Toki olin intoa täynnä, mutta… Luoja paratkoon! Lasten kasvattaminenhan on.. vanhempien hommaa.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Silmät ymmyrkäisinä ja hikoillen kuin saunassa. Taidan kaiken kaikkiaan muistuttaa huonon sarjakuvan hahmoa pään ympärillä leijuvia kysymysmerkkejä myöten, kun yritän valmistautua pitämään huolta ja ottamaan vastuun toisesta elävästä olennosta, muustakin kuin kissastani. On minun vastuullani, ettei ihmisenalusta kasva täyttä hirviötä. On minun vikani, jos hänestä tulee sosiaalisilta taidoiltaan täysi ääliö. Jos lapsukainen ei löydä Luxemburgia kartalta, syyttäkää vain minua kurjan koulutuksen järjestämisestä. Terapiaa tarvitaan joka tapauksessa, mikä menee tietysti minun piikkiini sekin. Kuinka monessa kohtaa voikaan mennä vikaan!

Muistan yhä hetken, jolloin isä käski minun istuutua ja alkoi vaivaantuneesti kertoa kukista ja mehiläisistä. Puolituntinen oli luultavasti meidän molempien elämän tuskallisin ja noloin. En voisi koskaan tehdä kanssaihmiselleni mitään vastaavaa.

Nyt taidan kuitenkin kiirehtiä asioiden edelle. Toistelen itselleni, että pystyn tähän kyllä. Minusta tulee loistava isä. Lapsestani kasvaa täysipäinen, koulutettu ja kunnollinen maailmankansalainen, joka ei vihaa minua.

Sitten näen sieluni silmin kuvan vielä vaimoni vatsan suojissa olevasta vauvasta, joka räväyttää silmänsä yhtäkkiä selälleen saadessaan päähänsä ajatuksen: "entäs jos faija onkin täysin toivoton?”